Narsismi on ilmiö, jota on hyvä tarkastella yksilötason lisäksi myös kiinnittämällä huomiota potentiaaliseen narsistiseen perheeseen ja sukuun, sekä myös edeltäviin sukupolviin.
Narsismi ylisukupolvisena traumaperintönä on monisyinen ilmiö, jossa huomiota voidaan kiinnittää häpeän vaikutuksiin, perheen dynamiikkaan sekä erilaisiin opittuihin toiminta- ja reagointimalleihin.
Ylisukupolvinen traumalla tarkoitetaan siis haavoja, jotka siirtyvät vanhemmalta lapselle ja sukupolvelta toiselle.
Seuraava tarina kuvaa narsismia perheessä ja sen tyypillistä jatkuvuutta sekä vaikutuksia sukupolvelta toiselle:
Perheen äiti oli haavoittunut ja narsistinen. Perheessä oli sotatraumoja ja tunnekylmyyttä eikä äiti tullut vanhimman tyttärensä kanssa toimeen.
Kasvettuaan aikuiseksi narsistisen äidin tytär nai miehen, jota hän kontrolloi ja hallitsi. Perheeseen syntyi lapsia, joista yksi nostettiin jalustalle. Häntä kasvatettiin erityisenä ja huomion keskipisteenä.
Muiden sisarusten rooliksi jäi ottaa erityisen lapsen virheet kannettavakseen ja saadakseen edes jonkinlaista hyväksyntää ja huomiota, muut oppivat miellyttämään ja palvelemaan narsistista perhettä ja siirsivät omat tarpeensa syrjään unohtaen itsensä.
Jalustalle nostettu lapsi kasvoi aikuiseksi ja löysi itselleen narsistipuolison, jonka röyhkeyteen hän rakastui ensi silmäyksellä. Pari sai lapsia, joista yhdestä tuli erityinen ja hänet nostettiin jalustalle.
Toisen lapsen osaksi jäi sen sijaan saada syyt niskoilleen kaikesta, mitä jalustalle nostettu teki.
Ylisukupolvisuus perheen taakkana
Ylisukupolvisuus tarkoittaa sitä, että lapsi joutuu kokemaan perheessä trauman vaikutuksia, jotka eivät liity suoraan hänen omiin kokemuksiinsa, vaan välillisesti hänen vanhempiensa tai isovanhempiensa traumaattisiin elämänkokemuksiin. Tällaiset traumat voivat olla sodan, hyväksikäytön tai hylkäämisen ja rakkaudettomuuden kaltaisten kokemusten aiheuttamia.
Narsismi itsessään voi traumatisoida perheen ja lisätä riskiä ylisukupolviselle jatkumolle.
Ylisukupolvisuus voi näyttäytyä narsistisissa toimintamalleissa, reagointitavoissa ja arvoissa, jotka opitaan lapsuuden perheestä ja joita herkästi toistetaan edelleen uuden sukupolven parissa.
Tutkimuksissa onkin huomattu, että ihminen voi usein toistaa kokemaansa kaltoinkohtelua omille lapsilleen.
Vanhemman mielenterveys voi horjua, narsismi hallitsee kodin ilmapiiriä ja voi näkyä perheen sisällä epätasapainoisena käytöksenä, tunnekylmyytenä ja rakkaudettomuutena sekä erilaisina narsistisina toiminta- ja reagointitapoina, kuten epämiellyttävien asioiden kieltämisenä, valehteluna, väkivaltana, häpäisemisenä ja kyvyttömyytenä vastata lapsen henkisiin perustarpeisiin.
Kulissien takana
Kulissit ovat tärkeässä osassa ulkoisen perheidyllin mielikuvan ylläpitämistä.
Lapsen fyysiset ja materiaaliset perustarpeet saatetaan kyllä täyttää erinomaisesti. Ulospäin saattaa vaikuttaa siltä, että kaikki on hyvin. Samanaikaisesti oikeastaan mikään ei ole hyvin.
Kasvulle ja kehitykselle riittämättömässä kasvuympäristössä lapsi voi alkaa kehittää epäterveitä selviytymismalleja, jotka voivat kehittyä narsistisiksi piirteiksi tai persoonallisuushäiriöksi.
Narsismin jatkumon riskiä sukupolvelta toiselle lisää tunneilmapiiri, jossa lasten tarpeita ja tunteita vähätellään tai ne torjutaan.
Kaikista ei silti tule narsisteja. Persoonallisuushäiriödiagnoosia ei myöskään yleensä aseteta ennen 18 ikävuotta, sillä persoonallisuuden kehitys on lapsella keskeneräistä.
Toisaalta myös vanhemmat, jotka ovat kokeneet lapsuudessaan laiminlyöntiä tai kaltoinkohtelua, voivat tiedostamattaan siirtää omia selviytymismallejaan omille lapsilleen.
Lapset oppivat, ettei ihmisiin voi luottaa, tunneilmaston vuoristoratamainen vaihtelu saatetaan ymmärtää rakkauden ja kiintymyksen kokemukseksi ja itsekeskeinen ajattelu saattaa sisäistyä osaksi omaa kokemusmaailmaa.
Lapsi saattaa myös omaksua narsistisen ”muut ovat minua varten ja olen muita parempi”-käsityksen itsestään tai jatkaa strategiaa ylimiellyttämällä muita ja olemalla ainoastaan toisten tarpeita varten unohtaen täysin itsensä.
Molemmissa strategioissa aito yhteys itseen on kadoksissa.
Narsistisessa perheyhteisössä esiintyy yleensä kontrolloivaa ja manipuloivaa käyttäytymistä, joka ei voi olla vaikuttamatta myös lapsen kehitykseen.
Lapselle saatetaan asettaa liiallisia vaatimuksia tai hän saattaa olla jatkuvan arvostelun ja alas painamisen kohteena.
Toisaalta myös joku lapsista saatetaan nostaa jalustalle ja häntä kohdellaan erityislaatuisena ja parempana kuin muut.
Ongelmaksi muodostuu se, että lapsi tietää sisimmässään, ettei hänestä kehitetty tarina ole totta, joka saa hänet kokemaan häpeää, mutta saattaa omaksua itselleen annetun valheellisen kuvan osaksi omaa identiteettiään.
Jos lapsen perustarpeet, kuten kuulluksi, nähdyksi ja hyväksytyksi tuleminen aitona itsenään jäävät puuttumaan, hän saattaa omaksua puolustuskeinoiksi esimerkiksi ylimielisyyttä, empatiakyvyttömyyttä ja omien tarpeiden ylikorostamista.
Lopuksi tutkimuksista:
Narsismin ylisukupolvisuudesta on tehty tutkimuksia, jotka näyttävät osoittavan, että vanhempien narsistiset piirteet voivat vaikuttaa merkittävästi lasten kehitykseen useiden mekanismien kautta, kuten vanhemmuustyylin, emotionaalisen säätelyn ja perhedynamiikan kautta.
Keskeisiä havaintoja tutkimuksista ovat:
Vanhempien narsismi voi siirtyä lapsille suoraan, mutta myös epäsuorasti, esimerkiksi vanhemmuuden ylisuojelun tai ylimitoitettujen vaatimusten kautta.
Jotkut tutkimukset viittaavat siihen, että narsismin ylisukupolvisuus voi johtua osittain geneettisestä alttiudesta, mutta myös perheympäristön vaikutukset, kuten vanhempien psykologiset ongelmat ja kasvatuskäytännöt ovat merkittävä riskitekijä.
Vanhempien narsismi voi johtaa lasten epävarmuuteen, itsesäätelyn haasteisiin ja liittyä myöhempiin haastaviin ihmissuhteisiin.
Tällaiset piirteet voivat jatkua sukupolvesta toiseen, ellei perhedynamiikkaan puututa asianmukaisella tuella ja interventioilla.
Monet tutkimukset ovat vielä teoreettisella tasolla tai rajoittuvat tiettyihin alaryhmiin. Lisätutkimuksia tarvitaan erityisesti vanhemmuuden ja perheympäristön monimutkaisten vuorovaikutusten ymmärtämiseksi.
Kirjoittaja: Annika Saralahti, psykiatrinen sairaanhoitaja, ratkaisukeskeinen terapeutti, työnohjaaja
Lähteet:
Huttunen, K. 2021. Vähän kaikkea vailla. Kirjallisuuskatsaus perheen
toimintahäiriöistä. Maisterin tutkielma. Jyväskylän yliopisto.
(Anonyymi narsistisen perheen haastattelu 11/2024)