Nämä asiat seksistä narsistin kanssa on hyvä tietää

Narsismissa on kyse äärimmäisestä minäkeskeisyydestä, empatiakyvyn puutteesta ja kilpailullisuudesta. Narsistisia piirteitä voi olla eri määrissä ja eri vahvuisina eri ihmisillä ja ihminen voi käyttäytyä hyvin narsistisesti myös ilman diagnosoitua persoonallisuushäiriötä.

Suhteen alku

Suhde narsistiin tai narsistiseen henkilöön alkaa usein hyvin vauhdikkaasti ja intensiivisesti. Rakkauspommitus (engl. love bombing) on niin intensiivistä, että narsistin kumppani voi kokea ikään kuin rakastumisen myös itseen.

Narsistin taidokkaasti toteutettu ylenpalttinen kumppanin imartelu, huomiointi ja jalustalle nostaminen näkyvät myös seksuaalisessa kanssakäymisessä, joka voi tehdä suhteesta korostuneen ainutlaatuisen ja täydellisen tuntuista.

Narsistin kumppani saa siis kokea myös vahvaa tunnetta siitä, että on seksuaalisestikin äärimmäisen haluttava ja erityinen.

Narsistiset piirteet ovat pysyviä ja nuo piirteet tulevat esiin elämän kaikilla eri osa-alueilla, erityisesti lähimmissä ihmissuhteissa. Seksi ja seksuaalisuus eivät ole erillinen osa ihmistä, joten narsistiset piirteet näkyvät luonnollisesti myös seksissä narsistin kanssa.

Pääosaa näyttelee suoritus ja ihailun tarve

Seksissä narsistille on kyse fyysisestä suorituksesta. Mitä paremmin, kiihkeämmin ja mielikuvituksellisemmin keinoin hän seksiä toteuttaa, sitä suurempi mahdollisuus narsistille on saada kumppanilta ihailua ja ihmetystä, kehuja ja kannatusta. Narsistin ytimessä vaikuttava huono itsetunto ja horjuva minäkuva tarvitsevat nimittäin jatkuvaa ylikorostuneen suurta hoivaa ja nostatusta.

Ainutlaatuisen intohimoinen, kiihkeä ja hekumallinen seksi on oiva tapa saada kumppani anelemaan ja odottamaan lisää, palvelemaan ja sitoutumaan narsistisen ihmisen seuraan. Narsisti tietää tämän itse varsin hyvin ja käyttää tätä manipulointikeinoa hyväkseen.

Narsististen suhteiden seksuaalielämä voi olla hyvin aktiivista ja toimia suurena lohtuna, sekä läheisyyden ja yhteenkuuluvuuden kaipuun täydentäjänä narsistin kumppanille.

Arjen vaikeuksien rinnalla hyvältä tuntuva seksielämä voi tuoda tarvittavaa kontrastia ja tasapainoa, jotta motivaatiota riittäisi parisuhteen jatkamiseen narsistin kanssa.

Vaikka narsistin kumppani kokisi suhteen seksielämän olevan parasta ikinä, niin kuin olen kuullut monen narsistin kanssa seurustelleen sanoneen, ei kyse kuitenkaan ole valitettavasti millään tapaa narsistin kumppanista, vaan jälleen: narsistista itsestä ja pelkästään narsistista itsestä.

Koska narsisti on tunnekylmä eivät narsistiset suhteet perustu narsistin puolelta tulevaan romanttisuuteen, aitojen tunteiden osoittamiseen tai hellään ja rakastavaan läheisyyteen. Tämän vuoksi ”rakastelu” ei sen syvässä merkityksessä ole pätevä sana kuvaamaan seksiä narsistin kanssa.


Suosittelemme asianajajan apua mm. vaativien lasten huoltajuutta, tapaamisoikeutta ja elatusta koskevien asioiden hoitamiseen, sekä väkivalta ja seksuaalirikoksiin.


Seksuaalinen väkivalta ja hyväksikäyttö

Roolileikit ja narsistin tyydyttäminen eri tavoin. Kolmansien tai useampien osapuolien mukaanotto. Sivusuhteet. Fantasiat ja fetissit. Täysin sallittuja, ihania ja nautintoa tuottavia silloin, kun niiden toteuttamiseen on molempien osapuolien halu ja lupa. Sopimuksia on myös lupa ja velvollisuuskin purkaa ja/tai muuttaa heti, jos ne eivät enää suhteen jommasta kummasta osapuolesta tunnu miellyttäviltä.

Suhteessa narsistin kanssa on kuitenkin kyse vain narsistin itsekeskeisistä haluista ja toiveista, sekä tarpeesta ja tavoitteesta saada lisää vallan tunnetta toiseen ihmiseen, kuin orjuuttamalla toista, joka nostaa ja hivelee narsistin kokemusta saada erityiskohtelua ja vielä täysin oikeutetusti -hänen mielestään.

Narsistisissa suhteissa näkyvät joskus usein voimakkaasti ja raadollisestikin seksuaalinen väkivalta ja hyväksikäyttö. Kumppani voi olla pakotettu tekemään seksuaalisia tekoja, joita hän ei itse halua tai joista hän ei itse nauti. Pitkään jatkunut ovela ja röyhkeä manipulointi, patologinen valehtelu, mykkäkoulu, sekä väkivallan uhka tai väkivallalla pelottelu voivat saada kumppanin alistumaan tekoihin, joita narsisti häneltä vaatii.

”Susta on tullut vuosien myötä niin tylsä! Täähän on vain leikkiä kulta, leikkiä, jolla sä tuotat mulle sellasta nautintoa, jota kukaan muu ei osaa. Sä oot taitavin. Sä oot tässä paras. Anna mun nauttia sun taidoista, sä et voi viedä tätä multa.”

Aikuismaiset ja kypsät keskustelut seksistä ja seksuaalisuudesta narsistin kanssa tyssäävät usein narsistin itsekeskeisyyteen ja tarpeettomuuteen nähdä asioita mistään muusta, kuin omasta näkökulmasta käsin, ennen kuin keskustelut ovat edes alkaneet.

Rajat ja miksi niitä asetetaan?

Narsistiset piirteet tulevat esiin tyypillisesti vasta silloin, kun sitoutuminen suhteeseen on jollain tapaa varmistunut. Tämän jälkeen alun rakkauspommitus vaihtuu täysin päinvastaiseen käyttäytymiseen. Narsistin kumppani kokee hämmennystä ja epävarmuutta, sekä häpeää ja syyllisyyden tunteita.

”Miten on mahdollista, että suhteellemme kävi näin? Miten on mahdollista, että hän on yhtäkkiä kuin eri ihminen? Olenkohan tulossa hulluksi, juuri niin kuin hän väittää?”

Vaikka punaiset liput olisivatkin liehuneet aina silloin tällöin on narsistin imartelu saanut sokaistua ne pois näkökentästä ja näin vaarallinen leikki on saanut jatkaa kulkuaan.

”Seis ihan välittömästi! Mitä ihmettä tapahtuu? Tämän on loputtava heti! En siedä mitään tällaista, enkä aio vastaanottaa tällaista enää toista kertaa! Minä lähden nyt ja aika näyttäkööt ansaitsetko seuraani enää koskaan.”

Ajatella, jos tiukka raja asetettaisiin heti ensimmäisellä huonon kohtelun kerralla. Ehkä jonain päivänä se osataankin, ihan jokaisen osalta meistä. Tämä olisi äärimmäisen tärkeää, koska vain äärimmäisen tiukat rajat suhteessa narsistin kanssa ovat ne, jotka estävät asioiden luisumisen ja pahentumisen yhä vakavimpiin ja narsistin kumppania vaurioittaviin tilanteisiin. Ja jotta motivoidumme asettamaan rajoja ja pitämään niistä itse kiinni on olennaista pohtia niiden taustalla olevia itselle tärkeitä asioita: Miksi asetan tämän rajan? Miksi en salli huonoa kohtelua? Minkälaisen suhteen itse haluan? Mitä ehdottomasti tarvitsen, jotta voin hyvin ja olen onnellinen?

Rajojen asettamisella ei siis tarkoiteta pelkästään rajoja suhteessa toiseen, vaan erityisesti itseemme. Tiedostaessamme narsististen piirteiden aiheuttamaa patologista (pysyvää, sairaalloista) käyttäytymistä voimme olla itse jämäkämpiä suhteessa siihen, missä menee oma sietokykymme raja ja kuinka pidämme itse itsemme pois vahingollisista ihmissuhteista.

Rajaa voi esittää narsistille satoja kertoja, mutta sitäkin tärkeämpää on olla itse tietoinen omista rajoista, siitä, milloin itse pysäyttää ihan oikeasti huonon kohtelun. Narsistin kanssa avainsana on ajoissa, heti silloin kun ensimmäinen huonon kohtelun merkki saapuu, vaivihkaa naamioituna tai suoraan ja selkeästi.

”Tämä riittää! Jatkuvat pienet vihjailut vioistani ja puutteistani, ne piirteet, joihin aluksi kerroit rakastuneesi, saa nyt loppua. Lähden nyt pois ja aika jälleen näyttäköön syntyikö tuo puhe todella stressistäsi ja lapsudentraumoistasi, vai näytitkö juuri vain todellisen luonteesi.”

Muista siis nämä asiat liittyen seksiin narsistin kanssa:

  • narsismissa on kyse äärimmäisestä minäkeskeisyydestä, empatiakyvyn puutteesta ja kilpailullisuudesta
  • narsistiset piirteet tulevat esiin myös seksissä ja seksuaalisuudessa
  • seksi on narsistille fyysinen suoritus, jolla hän hakee lisää pönkitystä huonolle itsetunnolle ja horjuvalle minäkuvalle
  • seksi voi toimia vallan välineenä narsistille
  • kumppanin kehumisen taustalla on aina jokin narsistin oma tarve, ei aito yhteys tai rakkaus sellaisena, kuin se tavallisesti nähdään ja koetaan

Lähteet:

100 kysymystä narsismista. Häkkänen-Nyholm Helinä. 2018. Readme.fi

https://www.healthline.com/health/healthy-sex/sex-with-a-narcissist#signs


Tämä artikkeli on julkaistu alun perin Hidasta elämää -sivustolla, Jenni Kiviniemen blogissa.


Tietoja kirjoittajasta

Jenni Kiviniemi
psykiatrinen sairaanhoitaja, ratkaisukeskeinen terapeutti