Narsismi ja vanhemmuus

Narsismin varjostamassa parisuhteessa eläneet vanhemmat kokevat usein suurta huolta, toivottomuutta ja pelkoa liittyen lastensa kasvuun ja kehitykseen, sekä vanhempien erilaisiin kasvatusperiaatteisiin.

Narsistisen henkilön käyttäytyminen aiheuttaa tavallisesti isoja haasteita ja ongelmia perheenjäsenille, sekä läheisille. Ongelmat aiheuttavat usein surun, häpeän ja syyllisyyden tunteita, jotka voivat estää asiasta puhumista.

Narsistisen vanhemman vaikutukset lapseen

Ajatus ja kokemus itsestä alkavat rakentumaan jo varhain lapsuudessa. Vanhemman persoonallisuus ja käyttäytyminen vaikuttavat väistämättä lapsen kehitykseen ja siihen minkä arvoiseksi ihminen kokee itsensä lapsuudessa, sekä myöhemmin aikuisuudessa.

Narsistinen persoonallisuushäiriö on vakava mielenterveyden häiriö, joka vaikuttaa negatiivisesti koko perheeseen hyvin monella tapaa. Lapsuus vaikeasti narsistisen vanhemman/kasvattajan kanssa voi olla hyvin traumaattinen ja pitkälle ulottuva psyykkistä hyvinvointia haittaava kokemus. Narsismin ytimessä olevat empatian puute sekä itsekäs välinpitämättömyys asettua toisen asemaan voivat johtaa lapsen toiveiden ja tarpeiden täydelliseen ohittamiseen.

Tehty tutkimus viittaa siihen, että vanhemman narsistinen persoonallisuus on yhteydessä jälkeläisen lisääntyneeseen riskiin sairastua masennukseen ja ahdistuneisuushäiriöön.” (Häkkänen-Nyholm. 2018.)

Lapsen luottamus itseensä ja kykyihinsä, sekä omiin ajatuksiin ja tunteisiin, ei pääse kasvamaan ja kehittymään normaalilla tavalla, ellei lapsi saa vanhemmiltaan rakastavaa tukea, kannustusta, turvallisuuden tunnetta, sekä lupaa olla oma itsensä sellaisena, kuin on. Jos vanhempi jatkuvasti mitätöi, alistaa ja nöyryyttää, lapsen henkinen kasvu ja minäkuva voivat kärsivät huomattavia vaurioita.

”Se, joka jää lapsena ilman normaalia läheisyyttä, rakkautta ja tunnekosketusta, ei aikuisenakaan osaa elää sellaista elämää, jossa omille tunteille, tarpeille ja haluille löytyy ymmärtäjä ja jossa niihin saa vastakaikua ilman vastapalveluksen odotusta.” (Malinen. 2014.)

YK:n lapsen oikeuksien julistuksen mukaan lasta on suojeltava väkivallalta, vahingoittamiselta, laiminlyönniltä, välinpitämättömältä tai huonolta kohtelulta ja hyväksikäytöltä.

Rakkautta ilman ehtoja

Lapsen tulee saada vanhemmiltaan pyyteetöntä rakkautta ja rakkauden osoituksia ilman jatkuvaa miellyttämistä tai suorittamista. Suorittamisen kautta saatu “palkintorakkaus” opettaa lapsen olevan arvokas ja rakastettava vain silloin, kun hän tekee esimerkiksi jotain hyödyllistä.

Lapsi välttyy oppimasta käyttäytymismallin, jossa vain suuret uhraukset toisen eteen tuovat hänelle itselle jotain hyvää silloin, kun hänen ei tarvitse saavuttaa vanhempansa rakkauttta jatkuvalla suorittamisella, itsen ja omien rajojen ohittamisella tai ottamalla vastuuta aikuisesta tai muista perheenjäsenistä.

Lasta suojelevat rajat yhdessä rakastavan ja hyväksyvän sekä rauhallisen ja lämpimän ilmapiirin kanssa tukevat lapsen tervettä henkistä ja fyysistä kasvua ja kehitystä.

Lapsen tulee saada rakkautta ja läheisyyttä ilman ehtoja tai suorittamista.

Vahvista lastasi

Jotta lapsesta kasvaa riittävän hyvällä itsetunnolla varustettu psyykkisesti terve aikuinen hänen tulee saada seuraavia asioita:

  • rakkautta ja rakkaudellisia katseita
  • syliä ja läheisyyttä
  • turvallisuudentunnetta
  • kuuntelijaa ja vastakaikua
  • rohkaisua ja kannustusta
  • aikuisen läsnäoloa
  • terveitä rajoja
  • tunteiden esiinnostamista ja lupaa, sekä ymmärrystä vaikeille tunteille
  • ymmärtäjää tarpeilleen ja haluilleen
  • hyväksyntää omana itsenään
  • kokemuksen siitä, että hän on tärkeä omana itsenään, juuri sellaisena, kuin on.

”Jos rohkaiseva vanhempi ei puolusta lasta toisen loukkauksilta, lapsen itseluottamus ei pääse kehittymään normaalilla tavalla.” (Malinen. 2014.)

Ei koskaan liian myöhäistä

Suomalainen psykiatri Ben Furman haastatteli kirjaansa Ei koskaan liian myöhäistä saada onnellinen lapsuus satoja ihmisiä, jotka olivat kokeneet lapsuudessaan mitä järkyttävimpiä tapahtumia. Tutkittuaan saamiaan kirjeitä Furman huomasi, että jos lapsella oli ollut edes yksi turvallinen aikuinen läsnä, oli hän selviytynyt eheänä hyvin vaikeistakin kokemuksista.

”Lapsella on erittäin hyvät mahdollisuudet kasvaa psyykkisesti eheäksi ja vahvaksi aikuiseksi, kun hänelle annetaan rakkautta, läheisyyttä ja ymmärrystä, edes yhden turvallisen aikuisen taholta.” (Furman. 2017.)

Furman kumoaa kirjassaan kehityspsykologiasta peräisin olevaa myyttiä, jonka mukaan lapsella tulee olla ihanteellinen äiti, läsnäoleva isä ja vähintään yksi sisar, jotta hänestä kasvaa henkisesti terve aikuinen.

Furman sanoo ihmislapsen olevan sitkeää tekoa, joka selviytyy menetyksistä, mutta ei ilman hoivaa, hellyyttä, huolenpitoa ja tervettä vuorovaikutusta.

Se mitä lapselta voi jäädä puuttumaan narsistisen vanhemman osalta, ei tarvitse ajatella olevan lapsen kehitystä murskaava tekijä. Kukaan ei korvaa lapsen omaa vanhempaa, joka on tietysti aina ainutlaatuinen, mutta yhdenkin vanhemman ja muiden läheisten aikuisten antama hoito ja huolenpito riittävät, jotta lapsen kehitys ja kasvu on turvattua.


Lähteet:

Furman Ben. Ei koskaan liian myöhäistä saada onnellinen lapsuus. Lyhytterapia-instituutti. 2017.

Häkkänen-Nyholm Helinä. 100 kysymystä narsismista. Readme.fi. 2018.

Jokinen Brita. Narsisti keskellämme. Minerva kustannus. 2012.

Kiviniemi Jenni. Hyvästit narsistille – Tervetuloa oma elämä. Kirjapaja. 2020.

Malinen Ben. Taakkana läheisriippuvuus. Kenen elämää elät? Kirjapaja. 2014.